Viipuri 1918 – historiamatka 5.-6.6.2018

hinta 235 

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta sisällissodan tapahtumista. Sodan viimeinen suuri taistelu käytiin Viipurin kaupungin hallinnasta. Lähde kanssamme tutustumaan sodan tapahtumiin ja paikkoihin. Tutuksi tulevat: sotamuseo, Säiniön asema, Pietisen tehdas, Viipurin vankilan tapahtumat, Venäjänsaaren retkikunta ja Viipurin valtaaminen punaisilta. Asiantuntijaoppaana ja matkanjohtajana toimii Osmo Savolainen ja kuljettajana Olli Lähteenmäki.

Taustaa

Sota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27.1.-15.5.1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Punainen Kaarti eli punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia. Sisällissota päättyi valkoisen Suomen ja Saksan armeijan voittoon. Venäjän valtakausi päättyi Suomessa, mutta maa siirtyi keisarillisen Saksan valtapiiriin maailmansodan loppuajaksi. Saksan hävittyä suursodan suomalaisten joulukuussa 1917 saama itsenäisyys astui täysimääräisenä voimaan. Tällöin luovuttiin myös hankkeista muuttaa Suomi kuningas­kunnaksi ja maamme valtiomuodoksi tuli tasavaltainen demokratia Euroopan läntisten suurvaltojen myötävaikutuksella.

  • Arvostelut 0 arvostelu
    0/5
  • Lomatyyppi Matkan luonne
      Historia, Kulttuuri, Opastettu matka
    • Aktiviteettien määrä Kohtalaisesti
      3/8
    • Ryhmän koko Keskikokoinen ryhmä
      vähintään 25 henkeä
    .

    Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen vapaussodan/sisällissodan tapahtumista. Lähde kanssamme tutustumaan sodan tapahtumiin ja paikkoihin. Asiantuntijaoppaana ja matkanjohtajana toimii Osmo Savolainen ja kuljettajana Olli Lähteenmäki.

    Sota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27.1.-15.5. 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Punainen Kaarti eli punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia. Sisällissota päättyi valkoisen Suomen ja Saksan armeijan voittoon. Venäjän valtakausi päättyi Suomessa, mutta maa siirtyi keisarillisen Saksan valtapiiriin maailmansodan loppuajaksi. Saksan hävittyä suursodan suomalaisten joulukuussa 1917 saama itsenäisyys astui täysimääräisenä voimaan.

    Kysy lisätietoja matkasta joko sähköpostilla osoitteesta info@xeniatours.fi tai soittamalla 040-580 1726 (Eija Myllys).

    Tilaa matka joko suoraan nettikaupastamme, soittamalla meille tai ottamalla yhteyttä sähköpostilla.

    Ilahdumme yhteydenotostasi!

     

     

    Mitä matkapaketti sisältää
    Mitä matkan hintaan sisältyy.
    • bussikuljetus ja kuljettajan kulut
    • matkanjohtajan palvelut
    • majoittuminen hotelli Victoriassa, 2-hh aamiaisella
    • 2 lounasta ja 1 päivällinen
    • sisäänpääsymaksut käyntikohteisiin

     

    Mitä matkan hintaan ei sisälly.
    • osallistuminen ryhmäviisumiin, joka maksaa 80 €/hlö.

     

    1. 1. matkapäivä 5.6. tiistai Viipuri 1918 tapahtumat

      7.00 Lähtö Särkisalmi, ABC
      7.10 Parikkala asema
      7.30 Simpele Teboil
      8.00 Imatra Keskusliikenneasema
      8.40 Lappeenrannan Keskusliikenneasema
      9.15  Rajalla, rajamuodollisuudet (ennen rajaa rahanvaihto)
      10.30 Raja ylitetty (sama aika kuin Suomessa)
      11.15 Viipurissa, aikka ostoksille
      12.00  Lounas, ravintola Traktir
      13.00 Viipuri 1918: Säiniön asema, Pietisen tehdas, Viipurin vankilan tapahtumat, Viipurin valtaaminen punaisilta, Venäjänsaaren retkikunta, sotamuseo ym.
      17.00 Majoittuminen hotelli Victoriaan
      19.00 Päivällinen hotellin ravintolassa, noutopöytä
      Nukkumaan

    2. 2. matkapäivä 6.6. keskiviikko Viipuriin tutustumista

      7.30 Aamiainen hotellissa
      9.00 Lyhyt kiertoajelu, Viipurin linnan museo Suomen ajoilta, pellavakauppa ja Kauppahalli ostoksineen
      12.00 Lounas Tervaniemen Kafe
      13.00 Vierailu Monrepon puistossa
      15.00 Ajo rajalle
      16.00 Rajamuodollisuudet
      17.30 Raja ylitetty
      18.00 Lappeenranta
      18.45 Imatra
      20.00 Parikkala, samat paikat kuin lähtiessä

       

       

    Victoria (***)

    Hotelli sijaitsee Viipurin kauppatorilla 10 minuutin kävelymatkan päässä Viipurin linnasta. Pyöreä torni ja markkinat ovat 2 minuutin kävelymatkan päässä. Hotellin huoneissa on moderni sisustus, taulu-tv ja ilmastointi. Kylpyhuoneessa on hiustenkuivaaja.

    Monrepa-ravintolassa tarjoillaan aamiaista sekä venäläisen ja eurooppalaisen keittiön herkkuja. Tyylikkäässä Vkus-ravintolassa tarjoillaan italialaisia erikoisuuksia, joita voi nauttia kesäterassilla. Victorian asiakkaat voivat rentoutua saunassa tai hamamissa, ja käytettävissä on myös poreallas.

    Paketti Varatut päivämäärät Matkan tila Matkan tila Hinta Ilman kuljetuksia Hinta Sisältäen kuljetukset  
    5.6.2018 - 6.6.2018
    Vapaita paikkoja
    235 
    235